Käyttäjän ymmärtäjä – haastattelussa Pro Finlandia -palkittu Jussi Ahola

Pro Finlandia -palkittu Jussi Ahola on nähnyt teollisen muotoilijan ammatin kehityskaaren. Hän valmistui ensimmäiseltä teollisen muotoilun opintolinjalta Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1965. Uusi ammatinkuva oli kehitetty vastaamaan vauhdilla kehittyvän teknologia- ja koneteollisuuden tarpeita.

Yli puoli vuosikymmentä ammatin syntymisen jälkeen korostuu muotoilijan asiantuntijan, visionäärin ja kehittäjän rooli. Vastassa ovat isot kysymykset, kuten ilmastonmuutos ja väestön vanheneminen. Nämä asiat pyörivät nyt myös teollisen muotoilun pioneerin Jussi Aholan mielessä.

”Niin sanottu ekologinen muotoilu on monitahoinen asia. Sen piiriin on Suomessa liitetty vahvasti ensin paperi, ja sitten puu. Verkkokaupan yleistyessä ekologisiksi koettujen pahvipakkausten määrä kuitenkin usein kaksinkertaistuu, kun tuote on ensin omassa ja sitten lähetyspakkauksessa. Tieto kulkee valon nopeudella, mutta tavarat eivät. Paketteja kuljetellaan yhä pidempiä matkoja ja enemmän: varastoista lähetyskeskuksiin ja sieltä asiakkaille, ja usein myös takaisin päin palautuksina. Puumateriaalia voi kutsua ekologiseksi vain, jos se jalostetaan mahdollisimman pitkäksi aikaa hiiltä sitoviksi tuotteiksi, kuten puutaloiksi ja kalusteiksi. Tuotteiden materiaalina teräslevy voikin olla ekologisempi vaihtoehto: metallin kestävyyslujuus on parempi, sen voi uudelleen sulattaa ja suunnitella taas uusia tuotteita.

Omassa työssäni kestävintä lienee on se, että suunnitellaan tuotteille tarkoituksenmukaisuuden, fyysisen kestävyyden ja estetiikan avuilla syntyvä mahdollisimman pitkä elinkaari. Jos ajatellaan pelkkää materiaalia, niin oma ekologinen syntini lienee australialaisyritykselle suunnittelemani muovituoli. Omaksi yllätykseksenikin sitä valmistettiin 4,2 miljoonaa kappaletta.

Ympäristöahdistusta lieventää se, että tuolit pyörivät kierrätyskäytössä edelleen hyvän kestävyytensä, pinottavuutensa sekä edullisesti ja nopeasti valmistettavan muodon ansiosta. Käytöstä poistetun tuolin materiaalin kierrätyksessä helpottaa yhden materiaalin käyttö. Tekstiili- ja vaatesuunnittelijat tuntevat saman ongelman sekakuitukankaiden ja lankojen soveltumattomuudessa kierrätykseen. Elinkaari lyhenee, jos suunnittelee tuotteen pelkän ulkomuodon varassa.

On tärkeää, että Ornamo ja Designmuseo tuovat esiin myös vähemmän julkisesti tunnettua teknologiamuotoilua, olkoon se siten fyysisiä laitteita tai digitaalisia ympäristöjä. Tuomalla teollista muotoilua esiin, kaikkien muotoilijoiden arvo ymmärretään paremmin isojen kokonaisuuksien ja ekosysteemien ymmärtäjinä, joilla on luova kyky hahmottaa ja tutkia miten tulevaisuuteemme voi vaikuttaa positiivisesti.

Ornamon yhteisöllinen rooli on tärkeää, koska voimme yhdessä ratkaista työssämme eteen tulevia kysymyksiä. Kun ensimmäiset muotoilutoimistot syntyivät Suomeen 70-luvun alkupuolella, niin me nuoret teolliset muotoilijat sovimme keskenämme, että jos meiltä pyydetään tarjousta, niin ei tehdäkään luonnoksia siinä vaiheessa. Ensin tavataan asiakas, ja perehdytään suunnittelukohteeseen ja yritykseen. Sen jälkeen tarjotaan työsuunnitelma ja hinta, joka perustuu tuntiveloitukseen, ja siihen sitten päälle mahdolliset lisätyöt, jos tarvetta tulee.

Tämä oli tärkeä askel, koska sitä ennen teollisia tuotteita suunniteltiin yrityksissä tehtaiden teknisistä lähtökohdista, ja vasta loppuvaiheessa huomattiin, että muotoilu puuttuu. Muuta ei juuri ollut enää siinä vaiheessa tehtävissä kuin värin ja grafiikan valinta.

Ornamon illanistujaisissa sopimamme tarjouskäytännön ansiosta alkoi yrityksiin syntyä monialaisia työryhmiä: muotoilijoita, yrityksen teknistä henkilökuntaa, markkinointiväkeä ja ylintä johtoa. Korostimme aina ja sanon edelleen, että muotoilijan pitää olla kehitystyössä mukana alusta loppuun asti. Olen joutunut 2000-luvulla siihenkin tilanteeseen, että esittelemäni luonnoksen jälkeen minut jätettiin kesken prosessin pois. Tehdas jatkoi omin päin suunnittelua. Eihän siitä hyvä tullut.”

Jussi Ahola kokoaa parhaillaan omaa uraansa kirjaksi. Siitä tullee tahtomattakin kotimainen teollisen muotoilun oppikirja numero kaksi, koska kokemustieto on muotoilijan arvokkain perintö tuleville sukupolville. Ensimmäisen, ja toistaiseksi ainoan suomenkielisen teollisen muotoilun oppikirjan Ahola julkaisi jo vuonna 1980.

Vaikka oma suunnittelutoimisto on jo paketissa, niin tuoteideoita ja protoja Aholalta syntyy yhä luontaisesti. Työn alla on sekä kalusteteollisuuteen että kotinikkareille sopiva liimaton liitos, jolla kätevästi kootaan kalusteita kuhunkin tarpeeseen logistisesti järkevimmässä paikassa.

Teksti: Petra Ilonen

Artikkeli ilmestyi ensimmäisen kerran Ornamon lehdessä 1/2021.