Skenaariotyöpajassa katsottiin tulevaisuuteen

Työpaja pohjautui valmiisiin muotoilualan kehityssuuntiin ja trendeihin, muutosilmiöihin, jotka voivat luoda jonkin käänteen allalle ja mahdollisesti vaikuttaa myös muotoiluyhteisöön. Työpajan valmistelussa olivat mukana hallituksen puheenjohtaja Katja Soini, varapuheenjohtaja Ilkka Kettunen, toiminnanjohtaja Salla Heinänen sekä asiantuntija Emmi Putkonen.

Vaikka neljällä ryhmällä oli kullakin oma kehityssuunta, jonka näkökulmasta skenaarioita luotiin, lopputuloksista nousi esiin samoja havaintoja ja johtopäätöksiä alan tulevaisuudesta. Neljä kehityssuuntaa olivat psykologinen turvattomuus, muotoilijat vaikuttajina, muotoilualan sulautuminen sekä muotoilutyö ja -ala alati muutoksessa.

Katse kiinnittyi seuraaviin mahdollisiin skenaarioihin ja niiden seurauksiin muotoilijoiden työssä ja alalla:

Muotoilijan identiteetti yhdistävänä tekijänä

Skenaarioissa toistuva teema oli muotoilijan identiteetti. Mitä sille tapahtuu monipuolistuvassa työkentässä, jos muotoiluosaaminen generalisoituu ja sulautuu osaksi muita työtehtäviä?

Suora seuraus muotoilijan identiteetin kuihtumisesta nähtiin olevan muotoiluyhteisön eriytyminen pienempiin joukkoihin. Muotoilutyön ja -osaamisen sulautuminen osaksi muita aloja voi pahimmillaan kylvää kateutta, joka saa alan ammattilaisia kyseenalaistamaan oman tarpeellisuutensa ja sen, kantaako muotoilijan koulutus ja kokemus enää nykymaailmassa. Alan uusien osaajien identiteetti ei enää muotoudu, vaan he omaksuvat jonkin muun ammatillisen identiteetin ja etsivät uudet verkostot sen ympärille. Muotoilijat siiloutuvat osaksi pienempiä, spesifimpejä yhteisöjä, kun ei yksinkertaisesti ole identiteettiä, jota laajempi yhteisö voisi tukea.

Muotoiluyhteisön elinvoimaa uhkaa myös se, että muotoilijoiden ratkaisemista haasteista tulee entistä kompleksisimpia. Se on uhka ennen kaikkea muotoilijoiden jaksamiselle, mutta myös kokemusta muotoiluosaamisen tarpeellisuudesta. Kun lopputulos ei ole nähtävissä vuoden tai edes viiden tai kymmenen vuoden päässä, voi työnsä merkittävyyden helposti kyseenalaistaa.
Tämän vuoksi eräässä skenaariossa esitettiinkin katseiden kääntämistä lopputuloksesta prosessiin ja tekemisen tapaan. Yhteisöä yhdistävä tekijä voisi löytyä siitä, miten lähestymme monimutkaisia haasteita, ja mitä saadaan aikaan matkan varrella.

Kuten todettu, muotoilijat työskentelevät osana useita eri aloja, ja sulautuvat osaksi erilaisia suunnittelu- ja kehittämiskohteita. Auttamalla muotoilijoita tunnistamaan oma muotoilutyönsä osana monialaista työympäristöä, muotoiluyhteisöön identifioituminen vahvistuisi.

Ei muotoilijoiden, vaan muotoilun yhteisö

Muotoiluyhteisön ydin voisi tulevaisuudessa löytyä laajemmin muotoiluajattelusta. Yksi muotoiluyhteisön kasvuun johtavista skenaarioista olikin se, että yhteisön jäseniä yhdistää muotoilu laajemmin, ei vain muotoilijuus. Muotoiluajattelu on yhteisöä yhdistävä osaaminen ja koko yhteisön ydin. Kyky muotoiluajatteluun on yleisesti tunnistettu supervoima, josta alan ammattilaiset voivat olla ylpeitä.

Tähän Ornamon uudessa strategiassa onkin otettu kantaa. ”Rakkaudesta muotoiluun” voidaankin nähdä viittauksena laajentuvaan muotoilun kenttään ja muotoiluyhteisöön, jossa yhteisön jäseniä yhdistävä tekijä ei ole vain alan muodollinen pätevyys tai suunnittelun lopputulos, vaan laajemmin tekemisen tapa – toteutti sitä sitten konkreettisten tuotteiden parissa tai sote-palveluiden suunnittelussa tai taiteen lähtökohdista.

Auttamalla ammattilaisia tunnistamaan oma muotoilutyö, osana heidän omaa osaamisalaansa, pääsemme käsiksi siihen, mikä meitä todella yhdistää.

”Ei saa unohtaa käsityötä”

Muotoiluyhteisön tulevaisuutta nähtiin määrittävän se, onko käsityöläisyys ja käsillä tekeminen ylpeyden vai häpeän aihe.

Käsillä tekeminen on perinteisesti mielletty osaksi muotoilijan työtä ja muotoilualan osaamista. Uusien muotoilun alojen ja teknologian kehityksen myötä tämä ei kuitenkaan nykypäivänä ole osa kaikkien muotoilijoiden arjen työkalupakkia. Siitä huolimatta käsityöläisyys kuitenkin edelleen liitetään vahvasti muotoilualaan, mikä voi havaittujen trendien valossa kääntyä joko positiiviseksi tai negatiiviseksi asiaksi.

Käsillä tekeminen saatetaan kokea taakkana, joka leimaa alaa. Tämä johtaa siihen, että muotoilija sanana koetan häpeäksi immateriaalisen muotoilun saralla. Ero artesaanityön, muun tuotemuotoilun ja immateriaalisen muotoilun välillä on kasvanut. Uhkana yhteisölle nähtiin ns. kehollisen työn eriytyminen muotoilusta, jolloin jäljelle jää vain konseptointia ja palavereja.

Toisaalta uniikkiuden ja analogiaan paluun nähtiin olevan myös mahdollisuus, jossa käsityötaidon hallitsevat ammattilaiset onnistuvat erottumaan alalla. Tämä kaikki juontaa juurensa siitä, mitä ympäröivä maailma meistä muotoilijoista ajattelee. Mikäli valitsemme edistää paluuta analogiaan ja nostaa taideteollisuuden arvostusta yhteiskunnassa, voisimmeko kääntää tämän nykypäivänä pienenä ja nähdyn muotoilun alan uuteen kukoistukseensa?

Unelmien muotoiluyhteisöä rakentamassa

Ornamon hallitus edustaa muotoilualaa laajasti. Työpajassa nostettiin esiin tärkeitä tulevaisuuden kehityssuuntia erityisesti muotoilijoiden arjen työhön ja kokemukseen vaikuttavista teemoista. Tarkoituksena oli selvittää, miten kokemus omasta identiteetistä ja tunne yhteisöön kuulumisesta voisi vaikuttaa muotoiluyhteisön tulevaisuuteen, ja miten Ornamon tulisi näihin muutoksiin varautua.

Työ jatkuu syksyllä yhteistyössä Ornamon asiantuntijoiden ja hallituksen kanssa palveluiden ja vuoden 2024 konkreettisen toiminnan suunnittelun merkeissä.