Kurkotus tulevaisuuteen
Muotoilun käyttöalueen laajetessa muotoilijan rooli muuttuu. Ornamo ja Designmuseo järjestävät yhteistyössä laajamittaisen Enter and Encounter – Kutsu huomiseen -muotoilunäyttelyn, joka pureutuu muotoilun nykytilaan ja tulevaisuuteen. Näyttelyn kuraattoriryhmän jäsenen, sisustusarkkitehti Esa Vesmasen mukaan muotoilijat ovat ottaneet muutoksessa aktiivisen roolin.
”Vanhojen rakenteiden hajotessa täytyy löytää uudenlaisia toimintatapoja. Muotoilijoilla on työkalut tähän. Uudet toimintatavat voivat näkyä monella tapaa, esimerkiksi uudentyyppisinä tapahtumina, startup-yrityksinä ja palveluina. Muotoilijasta tulee tässä muutoksessa tavallaan se muuntaja tai generaattori”, Vesmanen pohtii.
”Uusien tutkimusprojektien myötä syntyy myös uusia materiaaleja. Niitä tulee yllättävistäkin suunnista, ja se on todella kiinnostavaa. Ei olla esimerkiksi vielä nähty, mitä kaikkea puusta voi tehdä. Paradoksaalisesti kunnioitus ja taito työstää perinteisiä materiaaleja kasvaa samalla. Ja koska elämme maailmassa, jossa meillä on jo ihan tarpeeksi kaikkea, eikä mitään tuotteita periaatteessa enää tarvita lisää, nousevat kokemuksellisuus ja kauneus yhä suurempaan arvoon”.
Vielä ei olla nähty, mitä kaikkea esimerkiksi puusta voi tehdä.
Enter and Encounter -näyttely syntyy monialaisen kuuden hengen kuraattoritiimin voimin.
”Kun kaikki kuraattorit ovat todella erilaisia ja katsovat asioita eri näkökulmista, voidaan näyttelyyn saada aikaan uudenlaisia kombinaatioita. On kiinnostavaa olla mukana tekemässä näyttelyä, jossa yritetään jotenkin kurkottaa tulevaisuuteen”, Vesmanen summaa.