Muotoilu kumpuaa ydinarvoista
Suomalaiselta muotoilulta perätään toisinaan rohkeampaa lähestymistapaa ja kokeilevampaa asennetta. Ulkoisten vaatimusten sijaan muotoilijan tulisi kuitenkin seurata ydinarvojaan, pohtii Belgiassa asuva muotoilija ja kirjoittaja Heini Lehtinen esseessään. Lehtinen on ollut kuratoimassa Ornamon ja Designmuseon Enter and Encounter -muotoilunäyttelyä osana kuuden hengen kuraattoritiimiä.
Vuoden 2016 Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Pohjoismaiden paviljongin kuraattorit, ArchDaily-arkkitehtuuriverkkojulkaisun perustaja David Basulto ja arkkitehti James Taylor-Foster, asettivat pohjoismaiset arkkitehdit ’terapiaan’, tarkastelemaan sisintään ja lähtökohtiaan. Paviljongin In Therapy: Nordic Countries Face to Face -näyttely paitsi esitteli pohjoismaista arkkitehtuuria, myös heijasti pohjoismaista ajattelutapaa ja kyseenalaisti nykyarkkitehtuurin vaikutuksia yhteiskuntaan.
Näyttely myös hienovaraisesti haastoi pohjoismaista mentaliteettia – kuraattorit kiittivät pohjoismaisen arkkitehtuurin sosiaalisia ja yhteiskunnallisia hankkeita ja korkeaa laatua, mutta kritisoivat riskinottohaluttomuudesta ja epäonnistumisen pelosta.2
Liian hillittyä uutuudennälkäisille?
Kokeilunhaluinen ja epäonnistumista pelkäämätön asenne on ominaista muun muassa Hollannissa, jossa Taylor-Foster asuu. Ne ovat myös niin kutsutun wow-muotoilun keskeisiä tekijöitä; muotoilun, joka herättää huomiota ja erottautuu ympäristöstään.
Keskustelu wow-arkkitehtuurista tai -muotoilusta nousee esiin silloin tällöin myös Suomessa; kaipuu rohkeampaan ja näyttävämpään muotoon kuin mihin suomalainen suunnittelu näyttää usein taipuvan.
Elämme maailmassa, jossa uutuuksista viehättyvän kuluttajan huomio täytyy tavoittaa kolmessa minuutissa – tai kolmessa sekunnissa – ennen huomion suuntautumista seuraavaan uutuuteen. Pitkälti samoin kuin Pohjoismaiden paviljongin näyttelyn kuraattorit, pidämme muotoiluamme liian hillittynä tavoittamaan uutuudennälkäisen muotoiluyleisön huomion.
Milanon design-viikko tunnetaan uutuusarvoa ja näyttävyyttä korostavan muotoilun tyyssijana. Sadat tuhannet ihmiset vierailevat komeissa näyttelytiloissa, luovivat läpi loputtoman uutuustuotteiden meren ja vaeltavat toinen toistaan näyttävämmän tilateoksen luota toiselle – wow-muotoilua ilmeisimmässä muodossaan.
Vuonna 2016 Marimekko sisusti tyyliltään hyvin pohjoismaisen asunnon Milanon design-viikon kaupallisimman osan ytimeen, kiiltävien design-installaatioiden ja näyttelytilojen viereen. Asunto oli sisustettu Marimekon ja vierailevien brändien, kuten Artekin ja Tikaun, tuotteilla.
Eräänä muotoiluviikon iltana, lukuisten muiden brändien tavoin, Marimekko järjesti iltatilaisuuden – kodikkaat kotibileet, joissa DJ soitti levyjä olohuoneen nurkassa ja baarimikko tarjoili Kyrön Napue-giniä mustikoiden kera. Bileiden tunnelma oli rento, intiimi ja kutsuva. Asunnon oven takana kiemurteli pitkä jono – pidempi kuin moniin muihin design-viikon aikana järjestettäviin iltatilaisuuksiin, joissa tavoitteena on pitkälti näkyä ja tulla nähdyksi.
Perustana ydinarvot
Arvoja, tarkoitusta, aitoutta ja paikallisuutta koskevat kysymykset ovat nousseet viime vuosina esiin eri aloilla wellness-ilmiöstä liikkeenjohtoon ja politiikkaan. Wired-lehden julkaisema The Wired World in 2015 -raportti ennusti, että tarkoituksen ja henkilökohtaisten arvojen etsintä nousee vakavasti otettavaksi sijoituskohteeksi.3 Vuoden 2016 poliittiset muutokset niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin ovat myös väistämättä johtaneet keskusteluihin arvoista ja arvojohtajuudesta.
Liikkeenjohdossa ydinarvot ja toiminnan tarkoitus voidaan määritellä organisaation olemassaolon perustaviksi syiksi. Ne tarjoavat vakaan ja ajattoman perustan, jonka tavoitteena on ohjata ja innoittaa. Henkiseen kasvuun ja hyvinvointiin tähtäävällä wellness-alalla minän etsintä johtaa loputtomaan itsensä tutkiskeluun keskeisen elämäntarkoituksen löytämiseksi.
Näissä kummassakin – kuten myös politiikassa – ydinarvot ovat niin perustavanlaatuisia, että yksilö tai organisaatio haluaa pitäytyä niissä huolimatta siitä, palkitaanko siitä tai ei.
Ydinarvojen tulisi olla ajankohtaisia vielä sadan vuoden kuluttuakin.4
Vaikka ydinarvot ovat henkilökohtaisella tasolla aina monimutkainen sekoitus henkilöhistoriaa, kulttuurisia arvoja ja ajankuvaa, emeritusprofessori Klaus Helkama erottaa vuonna 2015 julkaisema Suomalaisten arvot – Mikä meille on oikeasti tärkeää? -kirjassa tietyt arvot, jotka erottavat suomalaisia muista eurooppalaisista – jopa muista pohjoismaalaisista. Nämä arvot ovat universalismi, yhdenmukaisuus ja turvallisuus: universalismi voidaan ymmärtää luonnon ja tasa-arvon arvostamisena ja yhdenmukaisuus taipumuksena noudattaa sääntöjä. Myös rehellisyys on suomalaisille tyypillinen ominaisuus.
Helkaman mukaan Suomi on protestanttisen Euroopan ainoa maa, jossa enemmistön mielestä muihin ihmisiin voi luottaa.5
Ydinarvojen haasteena on se, että ne ovat niin itsestään selviä ja arkisia, että niiden arvostaminen on haastavaa. Luottamus, tasa-arvo, luonto, sääntöjen noudattaminen ja turvallisuushakuisuus kertovat samaa vanhaa tarinaa, josta jännitys ja uutuusarvo ovat karisseet matkan varrelle jo ennen syntymäämme.
Itsetutkiskelu paikallaan?
Tuttuus ja itsestäänselvyys johtavat helposti hamuamaan kohti vehreämpiä laitumia ja sepittämään tarinoita. Ulkopuolisen tarinan sijaan vahvin narratiivi kuitenkin syntyy ytimen ja arvojen viestimisestä visuaalisessa tai muussa muodossa. Oma ydin ei loppujen lopuksi ole tuttu tai itsestään selvä kenellekään muulle; päinvastoin, ydin tekee muotoilijasta, yrityksestä ja tuotteesta ainutlaatuisen.
Helkaman kuvailemiin suomalaisiin arvoihin kuuluvat ne piirteet, joista Pohjoismaiden paviljongin kuraattorit Venetsiassa sekä kiittivät että arvostelivat pohjoismaisia arkkitehtejä. Tottahan on, että hollantilaisesta muotoilusta tuttu leikkisyys ja kokeilevuus eivät välttämättä kumpua yhteneväisyyden tai turvallisuuden tarpeista.
Toisaalta, pitäisikö edes?
Jos universalismi, yhdenmukaisuus, turvallisuus ja luottamus ovat arvoja ja ominaisuuksia, jotka johtavat korkealuokkaiseen yhteiskunnalliseen muotoiluun, eikö juuri näitä ominaisuuksia tulisi arvostaa, vaalia ja kehittää?
Eikö omista ydinarvoista kumpuavaa näkemystä ja osaamista tulisi pyrkiä kehittämään parhaaksi mahdolliseksi ja pyrkiä johtamaan näillä vahvuusalueilla sen sijaan, että seurataan, mitä toisilla on tai mitä he osaavat paremmin?
Ehkä Basulton ja Taylor-Fosterin ehdottama itsetutkiskelu – terapia – voisikin olla paikallaan. Edellä mainitut arvot kun tuskin ovat itsestään selviä globaalilla tasolla.
Tasa-arvo ja tarinaperinne suunnittelun taustalla
Tasa-arvoon ja luottamukseen perustuvaa suunnittelua on sovellettu Suomessa onnistuneesti yhteiskunnan ja valtion tasolla. Osallistava suunnitteluprosessi on ollut olennainen osa vuoden 2018 lopussa avattavan Helsingin uuden Keskuskirjasto Oodin suunnittelussa. Kirjaston suunnitteluprosessin osallistuvissa työpajoissa kansalaiset ovat voineet vaikuttaa jopa budjetointipäätöksiin.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra testaa Erätauko-nimistä kansalaiskeskustelun välinettä yhteistyössä Demos Helsingin kanssa. Hankkeen päämääränä on mahdollistaa yhteiskunnallinen keskustelu eri näkökulmien välillä. Suunnitelmien mukaan Erätauko on eri organisaatioiden käytettävissä vuonna 2018.
Helsingin kaupunki puolestaan nimitti vuonna 2016 ensimmäiseksi muotoilujohtajakseen Anne Stenrosin integroimaan edelleen muotoilua rakenteellisella yhteiskunnallisella tasolla.
Tuote- tai vaatesuunnittelussa brändit kuten Samuji tai Anna Ruohonen perustuvat hitaaseen rytmiin ja hienovaraiseen estetiikkaan. Unisex-vaatebrändi Nomen Nescio puolestaan ottaa lähtökohdakseen sukupuolten tasa-arvon ja pysyvät, ei-kausittaiset mallistot.
Muotoilijakaksikko Paja & Bureau yhdistää ikiaikaiset mytologiat ja tuotantotavat uniikeiksi tuotteiksi ja suuntautuu kansainvälisille markkinoille anteeksipyytelemättömällä asenteella. Graafiset suunnittelijat Kustaa Saksi ja Klaus Haapaniemi tulkitsevat slaavilaista tarinaperinnettä ja estetiikkaa globaaleille asiakkailleen.
Pientuotantotislaamot Kyrö Distillery, Helsinki Distilling Company ja Tenu Ventures hyödyntävät brändi-identiteeteissään kunkin paikallisia konteksteja – maisemia, tapoja, teollisuutta, historiaa ja mytologioita.
Kestävät arvot kantavat pitkälle
Monet suomalaisille tutut arvot ovat myös kulttuurisen, ympäristöllisen ja sosiaalisen kestävän kehityksen peruselementtejä. Arkkitehti Kengo Kuman mukaan kestävä kehitys syntyy ympäristön ja materiaalien harmoniasta.1
Kestävä muotoilu elää tasapainossa ympäristönsä kanssa. Se on usein hienovaraista välittömän wow-kokemuksen synnyttämisen sijaan.
Suomalaisuuteen liitettyjä introverttejä luonteenpiirteitä mukaillen siihen tutustuminen saattaa vaatia hieman enemmän aikaa, mutta syntyneellä suhteella on hyvät mahdollisuudet muodostua pysyväksi ja kestäväksi. Ehkä se edustaa intiimejä kotibileitä kimaltelevien gaalojen keskellä. Ehkä se on monivivahteista kauneutta, joka on integroitu ympäristöönsä.
Ydinarvoihin palaamisen voi suurelta osin ymmärtää myös palaamisena paikallisuuteen, mikä monille saattaa edustaa itseensä käpertymistä tai omalla mukavuusalueella pysyttelemistä. Nurkkakuntaisuus ja itseensä käpertyminen toki uhkaavatkin ilman avoimuutta erilaisuutta ja toisia ihmisiä, kulttuureita ja markkina-alueita kohtaan. Sisäinen ja ulkoinen tai paikallinen ja globaali eivät ole toistensa vastakohtia, vaan sisäinen on lähtökohta vuorovaikutukselle ulkoisen kanssa ja paikallinen on perusta globaalille kanssakäymiselle.
