Muotoilu viedään kouluihin – tuleeko suunnittelutaidosta kansalaistaito?

Designstudio Muotohiomon toimitusjohtaja Pekka Toivanen pohtii muotoilukasvatusta ja yhteisöllistä suunnittelua. 

Helsingin kaupunki panostaa nyt toden teolla muotoiluun – niin kaupunkiorganisaation huipulla kuin maan tasallakin. Samalla kun kaupungin uudeksi muotoilujohtajaksi valittu, people flow -yhtiö Koneella vaikuttanut Anne Stenros siirtyy Aaltoyliopiston IDBM- ohjelmajohtajan paikalta kauppatorin laitaan, myös henkilöstöhierarkian pyramidin jalustassa kuhisee.

Opetusvirasto räväyttää syyskuussa kaikkiin kaupungin kouluihin oman muotoilupakettinsa. Se tarjoaa eväät rehtoreille ja kaikille opettajille ravita nälkäisiä luovia mukuloita designosaamisella. Hankkeen ytimessä on 7-kohtainen muotoiluprosessi, jota soveltamalla koululaiset voivat muotoilla muutoksen. Muutoksen omaan päiväänsä, omaan ympäristöönsä ja koulun palveluihin. Valitus ja mutina muuttuvat toiminnaksi, suunnitelmiksi ja ehdotuksiksi, joihin kaupunki lupaa ottaa kantaa.

Muotoiluprosessi on kokenut valtaisan renessanssin. Insinöörimäisestä projektinhallinnasta, ammattilaisten omimasta suunnittelutaidosta, on tulossa kansalaistaito. Onko todella näin?

Koululaiset voivat muotoilla muutoksen.

Satavuotiaan Suomen kunniaksi avataan pian kaikkien kansalaisten Keskustakirjasto. Se nousee jo kovaa vauhtia keskelle Töölönlahden rantaa. Talon toinen kerros on varustettu lähes kaikilla mahdollisilla digitaalisilla vimpaimilla 3D-tulostamisesta aina musiikin tekemiseen. Parempia resursseja suunnitteluun ja prototypointiin ei löydy edes monesta muotoilutoimistosta. Suunnittelun välineet tulevat kaikkien ulottuville – ilmaiseksi.

Mitä hyötyä tästä on koululaisille? Ainakaan muotoilukasvatus ei enää ole vain kuvismaikan varassa. Muotoilukasvatuksen pointtina on vahvistaa helsinkiläisten oppilaiden omistajuutta kaupungista. Kaupunki on meidän ja me osaamme muotoilla aloitteemme niin, että ideasta kehittyy toteutussuunnitelma. Kaupunki ei saa enää ruusuja tai risuja, ei valituksia ja mielenosoituksia, vaan konkreettisia ehdotuksia, joihin voi ottaa kantaa ja panna toimeksi.

Muotoilukasvatuksen pointtina on vahvistaa helsinkiläisten oppilaiden omistajuutta kaupungista.

Koukataan vielä lopuksi Turkuun. Luin kesällä yhden kirjan. Rauno Lahtisen Turun puretut talot.  Mahtava kirja – kuvaus kadonneesta Turusta ja miten se hävitettiin. No – mikäpä oli se 50-luvun kaupunkiarkkitehdin motto? Suunnittelu on ammattilaisten asia. Kaikki kaupunkikuvaan liittyvät suunnitelmat piti tehdä VALMIIKSI ennen kuin niitä sai kansalaisille näyttää – muutenhan suunnittelu olisi mennyt sekaisin. Sitä paitsi – mitäpä tavalliset turkulaiset olisivat modernista kaupunkisuunnittelusta ymmärtäneet?  Niinpä!

Hienoa että kouluistamme kasvaa pian valmiita yhteisölliseen suunnitteluun perehtyneitä muotoilujohtajia. Heitä tarvitaan – ei vaan viraston huipulla vaan kaupungin kuhinassa muutosta muotoilemassa