Petra Lassenius on Vuoden kalustesuunnittelija 2024
Pitkän linjan suunnittelija tunnetaan muunneltavista ja pitkäikäisistä kalusteistaan. Hänen kädenjälkensä näkyy tunnettujen kalustevalmistajien mallistoissa. Lasseniuksen sohvista povataan tulevaisuudessa jopa muotoilun klassikoita.
Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden 2024 kalustesuunnittelijaksi Petra Lasseniuksen.
Petra Lassenius (s.1969) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi ja kalustesuunnittelijaksi vuonna 2000. Lassenius perusti vuonna 1997 oman muotoilualan yrityksen, Thema Design Oy:n. Yhtiö on keskittynyt sisustusarkkitehtuuriin ja huonekalumuotoiluun
Vuodesta 2004 lähtien Lassenius on työskennellyt tiviisti huonekaluteollisuudelle ja suunnitellut useita mallistoja eri huonekaluvalmistajille, muun muassa Adealle, Junetille, Hakolalle, Nordic Countryhomelle, Vepsäläiselle, Dahlqvistille ja ruotsalaiselle Sitsille.
Vuosina 2013–2015 Lassenius toimi lehtorin viransijaisena Metropolian ammattikorkeakoulussa ja opetti sisustusarkkitehtuuria.
Lassenius on työskennellyt vuodesta 2015 Metropolian AMK:ssa tutkimus ja kehityshankkeissa, mm. Creative Campus Arabia, Finnish Academy, Eevi, Agile XR ja Luovi -hankkeissa. Vuonna 2020 hän oli perustamassa suomalaisen muotoilun edistämiseen tarkoitetun By Aatos -kollektiiivin, jonka tavoitteena on kaupallistaa suomalaisten muotoilijoiden töitä ja edistää suomalaisen muotoilun vahvojen perinteiden ja nykyisyyden tunnetuksi tekeminen kansainvälisesti.
Pitkään töitä tehnyt suunnittelija Petra Lassenius on erittäin monipuolinen osaaja. Hänen hakemuksensa oli ammattimainen ja tyhjentävä. Varsinkin Lasseniuksen sohvasuunnittelu on juryn mielestä oivaltavaa. Sohvien modulaarisuus ja muunneltavuus sekä kalusteiden pitkäikäisyys kertovat laadukkuudesta. Lasseniuksen sohvista voi jopa tulla muotoilun klassikoita.
Valinnan ehdotusten ja hakemusten perusteella tekivät tänä vuonna Vuoden 2023 sisustusarkkitehtitoimisto Futudesignin edustaja, sisustusarkkitehti SIO Risto Wikberg, Vuoden kalustesuunnittelija 2021 Yuki Abe, SIOn puheenjohtaja, sisustusarkkitehti SIO Lars Räihä ja arkkitehti Laura Mattila SAFA. Tuomariston sihteerinä toimi SIOn pääsihteeri Minna Borg.
Palkintotilaisuus järjestetään toukokuussa, sillä ArkMuoto 2024 -päätapahtuma 2.2.2024 on siirretty laajamittaisten lakkojen vuoksi toukokuulle. Tarkka päivämäärä ilmoitetaan lähempänä tapahtuman uutta ajankohtaa.