Vuokko Eskolin-Nurmesniemi: Minä aloitin designin

Helmikuussa 90 vuotta täyttävä Vuokko Eskolin-Nurmesniemi kaipaa nykymuotoiluun enemmän omaleimaisuutta. Hänestä Milanon 50-luvun triennaalien henki pitäisi puhaltaa uudelleen eloon.

Pukeutumisen alku Suomessa. Siten akateemikko, Ornamon kunniajäsen Vuokko Eskolin-Nurmesniemi kuvaa aikaa, jolloin hän aloitti suunnittelijana Marimekolla. Oli vuosi 1953.

”Se lähti raketin tavoin eteenpäin. Sitä ennen Suomessa ei ollut mitään sellaista. Tulin Marimekolle kutsuttuna. En ollut tehnyt koskaan vaatteita. Olin keraamikko”, Vuokko muistelee. Hän oli kuitenkin opiskellut leikkuuopistossa kolme vuotta, sillä hän halusi tietää, miten vaate tehdään.

”Marimekko oli juuri järjestänyt Kalastajatorpalla ensimmäisen muotinäytöksensä, joka oli katastrofi. Se oli Pariisin kopio, kuten kaikki Suomessa siihen aikaan oli. Ei kukaan ajatellut, että vaatteen voi tehdä monella lailla”, Vuokko kertoo. ”Suomessa oli muotia, mutta ei designia. Minä aloitin designin”, hän toteaa.

”Kehitin vaatteen toiseksi jättämällä rintalaskokset pois. Oli vain muoto ja kangas, jotka olivat keskenään sopusoinnussa, yrittivät olla yhtä. Rinnan kohdalla saattoi olla yksi pieni myötäily, mutta muuten vaate oli suora.”

Suomi on maailman luovin kansa. Senhän näkee kaikkialla, ja se pitäisi käyttää hyväksi.

Vuokon suunnittelemat vaatteet vapauttivat naisen liikkumaan. Hän toi vaatteisiin myös vetoketjut ja painonapit. Vuokko oli kansainvälisessäkin vertailussa edelläkävijä. ”Ei kukaan muukaan tehnyt sellaisia vaatteita, ei Pariisissa eikä Englannissa, jotka siihen aikaan vaikuttivat Suomeen”, Vuokko kertoo.

Vuokko on ollut äärimmäinen pelkistäjä. Hän loi Marimekon linjan yritykselle ensimmäiseksi suunnittelemallaan pelkistetyllä raitakankaalla, jossa oli yksivärisellä pohjalla kapeita raitoja. Vuokko myös keksi painaa värejä päällekkäin niin, että kahdesta väristä tuli päällekkäin painamalla kolmas väri.

Marimekon ja Vuokon kansainvälinen menestys lähti liikkeelle Ruotsista

”Tukholman Nybrogatanilla oli ensimmäinen näytös, ja kaikki kiinnostuivat. Jack Lenor Larsen näki meidät ensimmäisen kerran Ruotsissa ja keksi uudestaan Yhdysvalloissa. Hän oli skandinaavi, joka toimi Bostonissa. Hän tuli ovesta sisään Nybrogatanille. Armi (Ratia) sattui olemaan käymässä ja kysyi, että kuka on tuo olkihattupäinen herrasmies, joka kurkkii ikkunasta. Lennon Larsen poikkesi olemukseltaan kadunmiehistä. Vinkkasimme hänet sisään. Siitä alkoi ystävyys, joka on säilynyt tähän päivään”, Vuokko kertoo.

Yhdysvalloissa pidettyjen muotinäytösten kautta alkoi ”Amerikan kohu”, jota avitti muun muassa se, että Yhdysvaltain presidentin puoliso Jackie Kennedy käytti Vuokon Marimekolle suunnittelemia kotelomekkoja. ”Olin ihan kakara silloin. Oli kummallista, että vaatteiden tekemisestä tulikin minulle se tekemisen meininki”, Vuokko miettii.

Miehensä sisustusarkkitehti Antti Nurmesniemen kanssa Vuokko vieraili useita kertoja myös Japanissa puhumassa suomalaisesta muotoilusta. Vuokon mielestä Antti ansaitsisi enemmän tunnustusta Suomessa.

”Hän pani niin paljon asioita alkuun. Ulkomaisia ryhmiä käy jatkuvasti katsomassa tätä meidän taloammekin”, Vuokko kertoo. Antti Nurmesniemen suunnittelema ateljeetalo valmistui vuonna 1975 Helsingin Kulosaareen. ”Antti teki kaksi triennaalia Milanoon ja sai Grand Prix’n. Ensin Antti sai, ja sitten me yhdessä saatiin”, Vuokko muistelee.

Milanon triennaali on Italiassa vuodesta 1931 alkaen joka kolmas vuosi pidettävä merkittävä taideteollisuusnäyttely. Suomalaiset muotoilijat napsivat pääpalkintoja erityisesti 1950-luvulla. Vuokko palkittiin vuonna 1957, hänen miehensä Antti Nurmesniemi vuosina 1954, -57, -60 ja -64. 1970-luvun jälkeen triennaaleja on järjestetty epäsäännöllisemmin.

”Suomessa kukaan ei tiedä tästä mitään. Siihen aikaan Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, mutta ne toimittajat ovat nyt eläkkeellä eikä tänä päivänä kukaan puhu siitä mitään. Ei se ollut yksin Antti ja Vuokko, vaan Tapio Wirkkala ja Kaj Franck ja kaikki nämä ihmiset olivat yhdessä tekemässä Suomen paikkaa”, Vuokko muistelee.

Milanon 50-luvun triennaalien henki pitäisi Vuokon mielestä herättää uudelleen eloon. ”Nyt ei tapahdu mitään, ja se, mitä tapahtuu, on niin jäykkää ja kuollutta, ettei se herätä yhtään mitään kuplia, ei minkäänlaisia. Missä ne ovat, jotka osaisivat tehdä, eivätkä pääse esille?” Vuokko kysyy.

Pitää tehdä, niin kuin itse ajattelee, ei kopioida. Kopiosta ei tule koskaan mitään

”Silloin oli Gummerus (taideteollisuusyhdistyksen puheenjohtaja Herman Olof Gummerus), joka nosti Suomen taideteollisuuden triennaalissa. Hän oli se mestari, joka vei eteenpäin. Hän petasi Milanon valmiiksi, hän avasi kaikki ovet”, Vuokko kertoo.

Vuokon mielestä ei ole kyse siitä, etteikö Suomessa olisi näkemystä ja lahjakkuutta. ”Kyllä meillä on nimiä, mutta he eivät halua itse nostaa itseänsä tai kukaan ei kysy. Ei ole Gummerusta, joka vetäisi ja antaisi työtä: tee sinä nyt tänä vuonna triennaali. Halu tehdä ja näyttää, mitä Suomi osaa oli tuolloin koko kansalla. Kansa oli itse ylpeä siitä, että täällä oli ihmisiä, jotka osasivat tehdä. Nyt, en tiedä. Oletteko te ylpeitä mistään?” Vuokko kysyy.

Hänen mielestään tarvitaan joku, joka antaa potkuja eteenpäin. ”Voisin olla mukana puhumassa asiasta. Jos olisi se joukko, joka kokoontuisi, että nyt tehdään Taidehalliin näyttely – tai minne tehdäänkin – siitä se alkaisi ja tulisi se into”, Vuokko visioi.

Hän ei ota kantaa siihen, millainen näyttelystä tulisi tai keitä olisi mukana. ”Se henkilö, joka sen tekee, sanoo minkälainen siitä tulee. Se ei kuulu minulle, ellen itse tee sitä.”

Nuoria muotoilijoita Vuokko neuvoo kulkemaan omia polkujaan

”Pitää tehdä, niin kuin itse ajattelee, ei kopioida. Kopiosta ei tule koskaan mitään. Minulta aina kysytään, että mikset kopioi. Sanon, että eihän se ole suunnittelun tehtävä.”

Nykyinen Suomi-muoti ja muotoilu kaipaa hänestä omaleimaisuutta. ”Kaikki tekevät nyt samaa. Pannaan kankaita päällekkäin, viisi eri kangasta samaan takkiin. Ne alkavat näyttää samanlaisilta”, Vuokko toteaa.

”Mutta kyllä täällä Suomessa on ajatusta edelleenkin. Eivätkä firmat ymmärrä sitä, että niillä on aarre hallussaan. Suomi on maailman luovin kansa. Senhän näkee kaikkialla, ja se pitäisi käyttää hyväksi. Aina joku yrittää päästä eteenpäin omalla näkemyksellä. Meidän on aina täytynyt tehdä jotakin pakosta. Tuo raja tuossa on pakottanut ajattelemaan asioita omalla tavalla”, Vuokko sanoo ja viittoo kädellään itään Kulosaaren kasinon suuntaan. ”Aina on jouduttu puolustamaan jotakin.”

Vuokko täyttää helmikuussa 90 vuotta. Hän suunnittelee yhä uusia mallistoja. ”No juu, mutta aika kevyesti. Kyllä teen vielä, mutta ehkä ihan viime vuosina, sanotaan kaksi viimeistä vuotta, on ollut aika kevyttä. Mutta aina siellä on jotakin uutta. Vanhojakin kysytään ja halutaan, enkä voi jättää niitä pois. Jos niillä on jotakin annettavaa, niin ne saavat jatkaa.”

Esteettinen kestävyys on Vuokolle tärkeä arvo. ”Kyllä. Se ei tuhlaa, se ei pilaa mitään, se vain elää, jos se on hyvin ajateltu. Niin kuin kaikki asiat – jos ne on oikein ajateltu, niin ihmiset riemastuvat, kun he näkevät jotain, mikä on ajateltu oikein.”

Omista kuoseista mikään ei ole Vuokolle toista rakkaampi. ”On kummallista sanoa, että tykkään kaikista. Ei ole kovin monta asiaa, jota en allekirjoittaisi tänä päivänä.”

Vuokolle tärkeintä työssä on rehellisyys. Se tarkoittaa uskollisuutta ennen kaikkea itselle ja omille ajatuksille. Ja sitä, että kun kysyy asioita itseltään, saa vastauksen, kuten yksi Vuokon tunnuslauseista kuuluu. ”Koetan olla rehellinen. Luonteeni on ollut lapsesta lähtien sellainen, että se on niin kuin minä. Tässä iässä jo näen sen. Ennen en koskaan ajatellut sitä. Tein vaan.”

Kuka?

Syntynyt: 1930
Koulutus: Valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1952.
Ura: Armi Ratia palkkasi Marimekkoon suunnittelijaksi vuonna 1953. Suunnitellut muun muassa Marimekon Jokapoika-paidan sekä Iloisen takin, alkuperäiseltä nimeltään Kihlataskun. Perusti oman yrityksensä Vuokko Oy:n vuonna 1964.
Muuta: Sai taiteen akateemikon arvonimen vuonna 2007. Ornamon kunniajäsen.

Teksti: Tuula Toivio
Kuvat: Katri Lehtola