Harjoittelubarometri 2021

Vuoden 2021 Ornamon harjoittelubarometri paljastaa, että koronaviruspandemia on vaikeuttanut muotoilualan korkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaikkojen saamista. Epävarmuus ja lomautukset ovat leikanneet paikkojen määrää. Pandemia-aikana toteutuneet harjoittelut ovat opiskelijoiden mielestä olleet onnistuneita. Harjoittelun mediaanipalkka on muutamassa vuodessa noussut peräti 300 eurolla 1 500 euroon.

Harjoittelubarometri 2021

25.08.2021
402 kt

Korkeakouluharjoittelu on muotoiluopiskelijoille ratkaisevan tärkeä väylä työelämään. Tätä mieltä on 76 prosenttia Ornamon harjoittelubarometrin vastaajista.

Koronapandemia on kuitenkin vaikeuttanut merkittävästi harjoittelupaikan saamista. Puolet kyselyssä vastaajista kertoo haasteista paikan löytämisessä. Kun edellisessä selvityksessä vuonna 2018 vastaajista 17 prosenttia piti paikan löytämistä vaikeana, nyt vastaava luku oli 27. Erityisesti kansainväliset opiskelijat kokivat haasteita verkostojen puutteen vuoksi.

“Harjoittelupaikan saaminen on ollut vaikeaa, kun monet muotoiluyritykset ovat tiukentaneet rekrytointikäytäntöjään. Yleinen epävarmuus ja lomautukset ovat leikanneet harjoittelupaikkojen määrää. Kokemukset harjoittelusta ovat kuitenkin hyviä: harjoittelijat ovat viihtyneet etätyössä ja työnantajan tuki arvioitiin todella hyväksi”, sanoo Ornamon asiantuntija Hilla Uotila.

Etätyö näyttää tulleen jäädäkseen myös muotoilualan korkeakouluharjoitteluihin. Harjoittelijoiden kokemukset etäharjoittelusta ovat myönteisiä, ja 88 prosenttia haluaa jatkaa etätyön tekemistä myös tulevaisuudessa. Etäosallistuminen on avannut monille uusia mahdollisuuksia.

“Pandemian mukanaan tuoma etätyömahdollisuus mahdollisti perheelliselle harjoittelupaikan vastaanottamisen unelmapaikassa toisella puolella Suomea.”

Palkallinen harjoittelu on vastuullisuusteko

Harjoittelujen palkkauksessa on tapahtunut myönteistä kehitystä verrattuna vuoden 2018 selvitykseen. Tänä vuonna 46 prosenttia vastaajista kertoi saaneensa palkkaa harjoittelusta. Se on kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisessä selvityksessä. Palkallinen harjoittelu on selvästi yleisempää ammattikorkeakouluissa, joissa 69 prosenttia vastaajista kertoi harjoittelunsa olleen palkallinen. Yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa vastaaja luku oli vain 38 prosenttia.

Palkkojen mediaani oli nyt 1 500 euroa, kun se edellisessä selvityksessä oli 300 euroa vähemmän.

“Mediaanipalkan nousu on iloinen asia ja toivottavasti hyvä palkkauskehitys jatkuu. Valitettavasti moni vastaaja on silti kokenut olleensa harjoittelupaikassaan ilmaista työvoimaa. Hyvän ja palkallisen harjoittelupaikan tarjoaminen vastuullinen teko muotoiluyritykseltä”, sanoo Hilla Uotila.

Harjoittelubarometri toteutettiin kyselynä suomeksi ja englanniksi, jotta myös kansainvälisten opiskelijoiden kokemukset saataisiin mukaan tuloksiin. Aineisto koottiin verkkokyselyllä huhtikuussa 2021. Vastauksia saatiin yhteensä 185 muotoilualan korkeakouluopiskelijalta, joista 168 oli suorittanut harjoittelun viimeisimmän tutkintonsa aikana tai suoritti sitä parasta aikaa. Kysely rajattiin koskemaan vuonna 2017 tai sen jälkeen korkeakouluharjoittelun suorittaneita. Vastauksia saatiin lähes kaikista muotoilun koulutusta tarjoavista korkeakouluista: kahdesta yliopistosta ja kuudesta ammattikorkeakoulusta.