Residenssit
Tälle sivulle olemme koostaneet muotoilijoille tarkoitettuja residenssejä. Residenssit on listattu kuukausittain hakemuksen viimeisen jättöpäivän mukaan. Aikataulut voivat vaihdella jonkin verran vuosittain, joten tarkistathan hakuohjeet ja -ajat residenssikohtaisesti myöntäjän omilta verkkosivuilta.
Jatkuva haku
Seuraavat residenssit ovat haettavissa useamman kerran vuodessa tai hakuaikaa ei ole määritelty. Katso lisätiedot residenssikohtaisesti.
Artrannan residenssi, Karstula
Artrannan residenssi sijaitsee Keski-Suomessa Karstulassa. Se on Suomen ensimmäinen arkkitehdeille ja muotoilijoille suunnattu residenssi. Se on avoin muotoilijoille kaikkialta maailmasta. Residenssi tarjoaa vierailijoilleen luonnonläheisen ja inspiroivan ympäristön, jossa voi kokeilla esimerkiksi erilaisia luonnonmateriaaleja kestävän kehityksen ihanteiden mukaisesti. Artranta tarjoaa myös mahdollisuuksia yritysyhteistyöhön.
Aalto-residenssi on kansainvälinen arkkitehtuuriin ja muotoiluun keskittynyt residenssi. Residenssi toimii arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemassa Säynätsalon kunnantalossa, jota pidetään yhtenä Aallon tärkeimmistä töistä. Aalto-residenssin ohjelma on suunniteltu pääsääntöisesti arkkitehtuurin ja muotoilun opiskelijoille, tutkijoille ja ammattilaisille, mutta mikäli majoitus- ja työskentelytila voidaan järjestää, ovat myös muut taiteen ja tieteen edustajat tervetulleita Aalto-residenssiin.
Guldagergaard offers an international environment and state of the art facilities. We provide professional support within a concentrated work period and encourage dialogue and the exchange of knowledge, ideas and research about materials and techniques. The Artists-in-Residence programme is the most important aspect of the center. We accept applications all year round, but we recommend that you send your application around six months before you wish to arrive.
Grassinan ateljeetalo (Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö), Italia
Ateljeetalo sijaitsee korkealla kukkulalla Toscanassa, Grassinan kylässä Firenzen lähellä. Rakennuksessa on työskentely- ja majoitustilat neljälle taiteilijalle sekä heidän mahdollisille seuralaisilleen. Lisäksi talossa on yhteisiä tiloja, mm. valokuvapimiö. Taloa vuokrataan suomalaisille kuvataiteilijoille vähintään 1 kuukauden jaksoissa. Hakemuksen Grassinan ateljeetaloon voi tehdä jatkuvasti säätiön hakulomakkeella.
Rääkkylän Oravisaloon 2019 perustettu Hakoniemen residenssi tarjoaa luonnonläheisen, rauhallisen sekä inspiroivan työskentely-ympäristön luovan alan ammattilaisille. Painotamme residenssivalinnassamme kiinnostusta luonnonympäristöön ja ympäristön kannalta kestävästi toteutettaviin työsuunnitelmiin. Residenssi soveltuu mm. eri alojen taiteilijoille, muusikoille, kirjailijoille, artesaaneille, muotoilijoille ja arkkitehdeille.
Rento työskentelyresidenssi meren äärellä Tammisaaren ja Hangon välissä, Skogbyn kylässä. Rauhallinen miljöö taiteilijoille, tutkijoille ja luovien alojen toimijoille ja työryhmille. Jatkuva haku.
Villa Karo on suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus, joka sijaitsee Grand-Popon kylässä Beninissä, Länsi-Afrikassa. Villa Karon residenssijaksojen pituus on viidestä viikosta kolmeen kuukauteen. Villa Karoon voivat hakea kulttuuri- ja yhteiskunnallisten alojen ammattilaiset, tutkijat ja taiteilijat. Huomioithan, että Ornamon jäsenyys näkyy hakemuksessasi!
Residenssihakemukset käsitellään kaksi kertaa vuodessa. Hakuaika on jatkuva, eli hakemuksen voi jättää milloin tahansa. Hakuajan eräpäivän jälkeen hakemukset käsitellään 3-4 viikon sisällä.
The Åland Archipelago Guest Artist Residence, Kökar
The center offers artists who want to find inspiration from nature a great opportunity to develop their work.
Tammikuu
Kristinestad Artists’ Residency, Kristinestad
Kristinestad Artists’ Residency is a non-profit and artist/volunteer run organisation, anchored in the community of Kristinestad on the Finnish West coast. The residency programme is offered by the association Yelema in cooperation with the municipal cultural affairs office and the local Spectra art association.
Helmikuu
A.I.R. Vallauris welcomes artists from around the world to its lodgings and studios to meet with local artists and to research and create new works in a unique setting. There are two different residency programs are available: Standard Residency and Atelier Tremplin.
Maaliskuu
Houston Center for Contemporary Craft Artist Residency Program, USA
The Artist Residency Program is designed to offer time and space for craft artists to focus on their creative work and interact with the public. The program supports emerging, mid-career, and established artists working in all craft media, including but not limited to clay, fiber, glass, metal, wood and mixed media.
Residency at Nida Art Colony, Lithuania
Nida Art Colony offers Curated and independent stays for invited or selected open call professional artists, designers, architects, curators, art critics and art researchers from Lithuania and around the world. Recommended duration of a residency is 2 months.
Saaren kartanon residenssi, Mynämäki
Saaren kartano on Koneen Säätiön ylläpitämä kansainvälinen taiteilija- ja tutkijaresidenssi Mynämäellä. Sen tehtävänä on tarjota eri alojen taiteilijoille ja tutkijoille rauhallinen työskentely-ympäristö ja hedelmällinen kohtauspaikka.
Serlachius-museot ja Mäntän kuvataideviikot perustavat yhteishankkeena taiteilijaresidenssin Mänttään. Residenssi on tarkoitettu myös tutkijoille, kuraattoreille ja museoalan työntekijöille.
Pariisin taiteilijakaupungin ateljee, Pariisi, Ranska
Pariisin taiteilijakaupungin säätiön ateljeiden käyttömahdollisuutta voivat hakea suomalaiset kuva-, sävel- ja tanssitaiteilijat, muotoilijat sekä arkkitehdit. Etusijalla ovat nuoret taiteilijat, joilla on Pariisiin liittyvä projekti.
Haihatukseen voivat hakea kaikkien alojen taiteilijat ja taiteen opiskelijat Suomesta ja ulkomailta. Taidelaitos Haihatus on taiteilijavetoinen, monialainen taiteen keskus Keski-Suomessa. Tavoitteena on tarjota taiteilijoille resursseja luovaan työskentelyyn ja mahdollistaa kansainvälistä vuorovaikutusta taiteilijoiden ja eri taiteen lajien välillä.
Huhtikuu
Circolo Scandinavo, Rome, Italy
Circolo Scandinavo offers a modern residency for artists from all Nordic countries. Circolo is located in the beautiful and calm area of San Saba. The monthly rent is between 550 € – 650 €, depending on the room. At the residents’ disposal is a library, living room, big porch and a shared kitchen. Application period: February 1–April 1, 2023
The Wassaic Residency seeks artists working in a diverse range of media who want to produce, explore, challenge, and expand on their current art making practices, while participating in a grass roots, community-based arts organization. Wassaic is located about two hour train ride from New York City. Application period: February 1 to April 3
Toukokuu
Marbellan ateljeetalo (Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö), Espanja
Espanjan aurinkorannikolla Marbellan vanhassa kaupungissa sijaitsevan talon voi vuokrata joko kuukaudeksi tai kahdeksi viikoksi.
New Yorkin Suomen kulttuuri-instituutin residenssit, USA
FCINY offers residencies for professional FCINY Residency 2025 for curators, visual artists, designers and glass designers through its independent residency program. The focus of the residency programs lies in artistic dialogue and cultural exchange in addition to individual artistic research and creative work. Each residency includes housing, access to a local hosting organization, travel, and monthly compensation. More information coming in the beginning of the year 2025.
WIELS Residency Program, Brussels, Belgium
Up to 20 artists participate in the residency programme each year, in two sessions of 6 months. For each session, 2-3 of the 9 studios in WIELS are allocated to Belgium-based artists, while the remaining are dedicated to international residents, who are selected through specific calls. The artists are not selected based on age or renown, but on the originality and quality of their discourse and aesthetic language.
Väinö Tannerin säätiön taiteilija-ateljeet, Mazzano, Italia
Väinö Tanner Foundation is an independent private Finnish Foundation which has supported Finnish and Estonian art and literature by providing residences for Finnish and Estonian artists, artisans, writers, poets and translators for over 30 years in Mazzano Romano near Rome, Italy.
Suomen Ateenan-instituutin taiteilijahuoneisto, Kreikka
Ateenassa, Gizin kaupunginosassa, on vuokrattavissa pieni huoneisto (43 m2) eri alan taiteilijoiden käyttöön. Huoneisto sijaitsee Suomen Ateenan-instituutin ylläpitämässä kuusikerroksisessa asuntolassa, jossa on yhteensä 13 erikokoista kalustettua huoneistoa tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön. Yksi näistä on varattu taiteilijoille.
Elokuu
Suomen kulttuurirahaston taiteilijaresidenssit, Ranska, Etelä-Korea, Japani ja Portugali
Suomen Kulttuurirahasto myöntää vuosittain apurahoja työskentelyyn taiteilijaresidensseissä. Hakukohteita on neljä: Hôtel Chevillon Ranskassa, SeMA Nanji Soulissa Etelä-Koreassa, Tokyo Wondersite Japanissa sekä O Espaço do Tempo Portugalissa. Työskentelyapurahan määrä on 2000 euroa kuukaudessa.
Valóság-residenssi, Budapest, Unkari
Budapestin keskustassa vuonna 1803 rakennetussa talossa asunto (noin 50 m2) taiteilijoiden, tutkijoiden ja kirjailijoiden käyttöön. Hakuaika vuosittain: 31.8. asti.
Eckerö Post- och Tullhus gästbostad, Åland
The Government of Åland provides a guest apartment in the southern wing of the historical Eckerö Post & Customs House. A stay at the guest apartment is primarily granted to practicing artists of all artistic disciplines. Applications for the recidencies should be sent to the Åland Cultural Delegation by September the 15th at 16.15 pm, the year before the stay is requested.
Syyskuu
Villa Lanten taiteilijaresidenssi, Rooma, Italia
Residenssipaikkoja voivat hakea opiskelijat, tutkijat, taiteilijat sekä toimittajat ja tietokirjailijat. Taiteilija-ateljeen residenssijakson pituus on kolme kuukautta. Haku taiteilija-ateljeehen järjestetään vuosittain marraskuussa. Villa Lanten tulevan peruskorjauksen vuoksi seuraava haku järjestetään aikaisintaan marraskuussa 2024.
The Rijksakademie Residency, Amsterdam, the Netherlands
An international place of research and production for emerging professional artists from all over the world. Application is open to upcoming artists with a few years of professional experience after their education.
Lokakuu
Taiteilijaresidenssi, Tohmajärvi
Tohmajärven kulttuuritoimi tarjoaa taiteilijoille rauhallisia työtiloja kunnan taiteilijaresidenssiin kesäkaudelle 2025.
Suomen Japanin instituutin keramiikkaresidenssi
Japanissa sijaitsevaan keramiikkaresidenssiin haetaan suomalaista taiteilijaa. Suomen Japanin instituutin keramiikkataiteen residenssi tarjoaa ainutlaatuisen työskentelymahdollisuuden Japanin maaseudulla korkeatasoisissa työtiloissa.
Lisää residenssejä löytyy sivuilta www.artinres.fi ja www.ateljeesaatio.fi.