Muotoilualan suhdannekatsaus 2017: Usko tulevaan jatkuu muotoilualalla vahvana
Muotoilualan optimismi näkyy alan yritysten liikevaihdoissa ja suhdanneodotuksissa, selviää Teollisuustaiteen Liitto Ornamon julkaisemasta Muotoilun suhdannekatsauksesta 2017. Hyvää virettä odotetaan myös Ornamon Design Joulussa viikonloppuna.
Muotoilualan liikevaihto on nousussa. Noin 61 prosenttia Ornamon vuoden 2017 suhdannekyselyihin osallistuneista yrittäjistä kertoi kesäkuussa, että niiden liikevaihto kasvoi edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Liikevaihdon pienenemisestä ilmoitti vain viisi prosenttia vastaajista. Kehityksen suunta on selkeä, sillä viime vuonna liikevaihdon supistumisesta kertoneita oli lähes neljännes yrityksistä.
”Kun olen jutellut meidän kokoisten vaateyritysten kanssa, kaikki ovat olleet järjestäen tyytyväisiä myynteihin. Kenelläkään ei ole sellaista tilannetta, että palli heiluisi jalkojen alla. Numeroista on puolestaan näkynyt, että kuluttajat käyttävät paljon avokätisemmin rahaa kuin esimerkiksi kolme vuotta sitten. Oikeastaan 1,5 vuoden ajan suunta on jatkunut tasaisesti ylöspäin”, kertoo Saana ja Olli -muotoiluyrityksen suunnittelija Olli Sallinen.
Ornamon Design Joulussa hyviä myyntiodotuksia
Alan yritysten optimismi näkyy myös suhdanneodotuksissa, sillä Ornamon suhdannekyselyihin vastanneista yrittäjistä peräti joka toinen uskoo yleisten kysyntä- ja suhdannenäkymien kohenevan seuraavan vuoden aikana. Myös lähestyvä joulu nostaa kentällä odotuksia myynnin suhteen.
”Kuluttajien käyttäytyminen on arvaamatonta. Ennen pystyi sanomaan, mikä viikonpäivä on myynnillisesti vilkkain tai mikä aika kuukaudesta on hyvä. Nyt on jännempää, mutta joulu on tulossa ja odotamme sen piristävän kauppaa”, kertoo toimitusjohtaja Jarkko Kallio FRENNiltä.
Hyvässä nousussa olevan miesten muodin suomalaisiin ykkösnimiin lukeutuva FRENN sekä palkittu muotoiluyritys Saana ja Olli ovat monen muun nimekkään suunnittelijan ohella mukana Ornamon Design Joulussa. Se kokoaa kotimaisen designin ja taidekäsityön ammattilaiset ja uudet lupaukset Helsingin Kaapelitehtaalle joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Hyvät suhdanteet näkyvät myös Design Joulussa, jossa uskotaan hyvään myyntiin.
”Kolme tai vielä viisi vuotta sitten myynti oli ihan toivotonta, koska ostajat olivat todella varovaisia. Nyt on selvästi menty parempaan suuntaan”, kommentoi Ikituuli-yrityksen keraamikko Henna Nivarpää-Ampuja.
Kasvuhaluja löytyy
Luottamus tulevaisuuteen näkyy myös muotoilualan yritysten kasvuhalukkuudessa. Voimakkaasti kasvuhakuisia yrityksiä oli vuoden 2017 kyselyssä enemmän kuin joka kymmenes vastanneista ja mahdollisuuksien mukaan kasvavia yrityksiä oli kyselyihin vastanneista yli 60 prosenttia. Tämä on enemmän kuin koko pk-yrityskentässä keskimäärin.
Kiinnostus ulkomaiseen myyntiin on myös kasvussa. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 45 prosenttia sanoo panostaneensa voimakkaasti tai jonkin verran kansainvälistymiseen. Kansainvälinen toiminta oli kyselyjen mukaan toistaiseksi 12 prosentilla yrityksistä vakiintunutta ja tasaisesti kehittyvää.
Lisätietoja:
Ornamon Muotoilualan suhdanne- ja toimialakatsaus 2017: www.ornamo.fi/suhdannekatsaus
Ornamon muotoilualan suhdannekyselyt suoritettiin kesällä 2017. Kyselyihin vastasi määräaikaan mennessä 140 alan yritystä. Ornamon kyselyjen lisäksi Suomen Yrittäjien jäsenyrityksiltä tiedusteltiin muotoilun käytön merkityksestä liiketoiminnassa.