Ornamo tukee design-yritysten kampanjaa aitojen tuotteiden puolesta
Jopa 24 muotoilualan yritystä kampanjoi yhdessä aitojen tuotteiden puolesta. Taustalla on pk-yritysten havainto siitä, että alkuperäisten tuotteiden kopiointi on kasvava ongelma sekä kansainvälisesti että kotimaassa.
Myös Ornamo haluaa tuoda esiin alkuperäisten tuotteiden taustalla olevaa työtä. Tuotteiden suunnittelu ja muotoilu voi olla parhaimmillaan usean vuoden luomistyön tulos ja erityisesti pienet yksittäiset firmat joutuvat ahtaalle taistelussaan kopiointia vastaan. Kampanja on erityisen ajankohtainen, sillä Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinäsen mukaan aineettomien oikeuksien merkitys yrityksissä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa ja Euroopassa.
”Joka kolmas työpaikka Euroopassa on IP-intensiivisissä yrityksissä, se on 90 % Euroopan viennistä, 26 prosenttia kaikista työpaikoista ja 39 % EU:n kokonaan lasketusta BKT:sta. Noin puolet EU:n teollisuudesta”, Heinänen havainnollistaa.
Heinäsen mukaan näiden isoa kuvaa antavien lukujen valossa on tärkeä ymmärtää, että laiton kopiointi laskee yritysten kilpailukykyä. Osa yrityksistä kertoo, että kopioinnin vastaiset toimet nielevät yrityksen tuloksesta saman verran kuin markkinointi. Todellisuus on nähtävissä myös Ornamon tuoreesta suhdannekatsauksessa, jossa kartoitettiin mm. muotoilijoiden aineettomien oikeuksien suojaamista.
”Ornamon suhdannekatsaukseen vastanneista 46 prosenttia ei ole suojannut työtään millään tavalla. Vain runsaalla kymmenesosalla oli yritystä varten laadittu IPR-strategia.”
Tilanne on pienten yritysten resurssien puitteissa kohtuuton.
”Vaikka yrityksellä oli varaa suojata tuotteensa, eivät resurssit välttämättä riitä valvomiseen”, Heinänen kommentoi.
Hän muistuttaa, että Suomen laki kieltää tekijänoikeudella suojattujen ja luvattomasti valmistettujen design-huonekalujen maahantuonnin, vaikka huonekalut tulisivat yksityiseen käyttöön.
”Pienet kehittävät, isot hyödyntävät”
Useat yritykset ovat suojanneet tuotteidensa tuotemerkin ja muotoilun, jolloin teollisoikeudet suojaavat tuotteen kopiointia lakisääteisesti. Omintakeinen ja uniikki muotoilu voi myös saada osakseen tekijänoikeussuojan, joka syntyy luonnollisesti rekisteröimättä. Näitä tuotteita suojaa tekijänoikeuslaki.
Monia tuotteita ja mallistoja julkaisevat yritykset eivät kuitenkaan pysty suojaamaan jokaista tuotettaan. Kaikkien tuotteiden, siis myös suojaamattomien, kopioiminen on joka tapauksessa eettisesti erittäin kyseenalaista toimintaa.
Kampanjaan mukaan haluavia brändejä ja kuluttajia kannustetaan jakamaan kuvia alkuperäisistä tuotteista hashtagilla #loveoriginal. Kampanjan puolesta puhuvat mm. Lundia, Himmee, Muoto2 ja Lapuan Kankurit.
”Lapuan Kankureiden kuoseista ja tuotteista on tehty suoria kopioita sekä muunnelmia niin idässä kuin lännessä. Lapuan Kankurit ovat tehneet vuosien varrella myös paljon tuotekehitystyötä, jota toiset yritykset ovat hyödyntäneet omissa mallistoissaan. Valitettavan yleistä designalalla on, että pienet yritykset kehittelevät ja tekevät innovaatioita, joita isot yritykset sitten hyödyntävät”, kertoo markkinointijohtaja Jaana Hjelt.
Ornamon Design Joulu antaa takuun tuotteen alkuperästä
Kampanja muistuttaa kuluttajia siitä, että alkuperäisten tuotteiden kohdalla taustalta löytyy aina yritys, johon voi ottaa yhteyttä vuosienkin päästä. Myös osa jälleenmyyjistä tuntee aidot tuotteet ja välittää tietoa valmistajille, mikäli he ovat tavanneet markkinoilla kopioita. Erityisesti Ornamon Design Joulu -myyntitapahtuma on tunnettu siitä, että kuluttajat saavat varmuuden myytävän designin laadusta ja tuotteiden alkuperästä.
”Kopiointi on yrityksille suuri ongelma, johon toivoisimme enemmän tukea virallisilta tahoilta. Kopiointiteollisuutta pyörittää järjestäytynyt rikollisuus ja on selvää, että pienet yksittäiset firmat eivät pysty taistelemaan sitä vastaan. Tästä seuraa myös mittavia kansantaloudellisia menetyksiä”, kommentoi Secto Designin toimitusjohtaja Emma Frenzel.
Ornamo oli vuonna 2012 tekemässä suomalaisten yritysten kanssa tutkintapyyntöä brittiläisen verkkokaupan markkinoinnista. Kuluttajille kaupattiin mm. halpoja Kiinassa valmistettuja kopioita Artekin tuotteista sekä Eero Aarnion pallotuolista.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen, 0400 221 143, salla.heinanen@ornamo.fi
Lisätietoa #loveoriginal -kampanjasta antavat:
Larissa Immonen, Finarte, 040 701 0913, sähköposti: larissa.immonen@finarte.fi
Emma Frenzel, Secto Design, 040 565 4543, sähköposti: emma@sectodesign.fi
Tuomo Puhakainen, LumoKids, 044 070 3248, sähköposti tuomo@lumokids.com
Kampanjan allekirjoittajat:
BEdesign, Bette Eklund ja Cilla Eklund
Eero Aarnio Originals, Stefan Mahlberg
Finarte, Larissa Immonen
Fleimio, Jussi Leimio
GRANdesign, Meiju Granholm
Hakola, Annaleena Hämäläinen ja Jari Hakola
Hile Design, Hilja Nikkanen
Himmee, Timo Niskanen
Inno Niklas Korhonen
Interface, Tuukka Leppänen
Kutomo Rasinmäki, Eija Rasinmäki
Langø, Susanna Osala
Lapuan Kankurit, Jaana Hjelt
Lovi, Anne Paso ja Mikko Paso
LumoKids, Tuomo Puhakainen
Lundia, Michaela von Wendt
Magisso, Juhani Sirén ja Anssi Hurme
Mattotalo Helma, Aino Herlevi
Muoto2, Kirsi Pasanen ja Mikko Kentta
Nikari, Johanna Vuorio
Parolan Rottinki, Anitta Herranen
Secto Design, Tuula Jusélius ja Emma Frenzel
Teemu Järvi Illustrations, Teemu Järvi
Woodnotes, Mikko Puotila