Sähköautoilun innovoija Pasi Pennanen Ornamo-palkinnon voittajaksi

Muotoilun Ornamo-palkinnon saa tänä vuonna automuotoilija, maailman tehokkaimmaksi sähköautoksi tituleeratun Toroidion-konseptiauton luoja Pasi Pennanen.

Kolmen palkintoehdokkaan joukosta voittajan valitsi sisustusarkkitehti Simo Heikkilä, joka antaa Pennaselle tunnustusta taitavasta kädenjäljestä ja kamppailusta suomalaisen teollisen muotoilun hegemonian puolesta.  Palkinto jaetaan Teollisuustaiteen Liitto Ornamon järjestämässä Muotoilupäivässä Helsingin Musiikkitalossa keskiviikkona 20.4. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

”Pasi Pennanen omaa harvinaisen vahvan plastisen muototajun, joka on kulminoitunut hänen uusimmassa Toroidion-projektissaan. Sähköautot ovat jo tätä päivää, mutta Pasi Pennanen on pitkäjänteisyydellään ja automaailmaa kohahduttaneella teknisellä innovaatiollaan ottanut valtavan loikan. Se kertoo selkeästi, että täälläkin vielä osataan, kunhan uskalletaan”, Heikkilä luonnehtii.

Toroidionia ja Teslaa yhdistää vain sähkö

Jaguarin suunnittelijana maailmanmaineeseen noussut Pasi Pennanen paljasti Monacon autonäyttelyssä oman konseptiautonsa, Toroidion 1MW Concept:in. Sitä kutsutaan maailman tehokkaimmaksi sähköautoksi. Taustalla on täysin uudenlainen sähkömoottoriratkaisu sekä nopea akunvaihtotekniikka, jota Pennanen vertaa kaasupulloon.

”Kaasupullon käyttäjän ei tarvitse viedä grilliään tai asuntovaunuaan huoltoasemalle tankattavaksi – miksi siis autoilijankaan pitäisi? Sähköauton akun voi tekniikkamme avulla ladata itselleen sopivana ajankohtana, ilman jonottelua huoltoasemalla vesisateessa. Samalla vältytään sähköverkon kuormitustilanteista, mistä hyötyvät sekä asiakas että sähköverkkoyhtiö.”

Vuonna 1997 Suomen ensimmäiseksi automuotoilijaksi valmistunut Pasi Pennanen on lähtenyt kehittämään Toroidionia täysin puhtaalta pöydältä. Kehitystyön pohjana on ollut ajatus siitä, millaisella autolla mies itse haluaisi liikkua. Ekologisuuden ohella sähköautoa on oltava vähintään yhtä mukava käyttää kuin polttomoottoriautoakin – vauhtia unohtamatta. Toroidion-konseptiautossa on neljä sähkömoottoria, joiden yhteenlaskettu teho on 1000 kW eli 1341 hevosvoimaa.

”Autojen on oltava koko ajan nopeampia, siitä ei päästä mihinkään. Tämä on kuitenkin tehtävä koko ajan vihreämmin ja puhtaammin”, Pennanen toteaa.

Toroidionin ahkeraa vertailua yhdysvaltalaiseen sähköautoon hän pitää osittain turhana.

”Autoissa on yhteistä se, että ne kulkevat sähköllä. Muutoin ratkaisut ovat täysin omanlaisiaan.”

Toroidion valmistetaan Suomessa ja sen kasvutavoitteet ovat korkealla. Pennanen arvioi yrityksen työllistävän lukuisia autoilualan ammattilaisia lähivuosina.
Ehdolla resurssiviisaiden ratkaisujen edelläkävijät

Aiemmin Muotoilijat-palkintona tunnettu Ornamo-palkinto jaetaan nykyisessä muodossaan tänä vuonna toista kertaa. Arvostettu palkinto tekee näkyväksi ajankohtaista muotoilua.

Tänä vuonna kolmea Ornamon hallituksen asettamaa palkintoehdokasta yhdistää näkemyksellinen ote kestävien muotoiluratkaisujen luomiseksi uudistuvilla tekstiili- ja autoteollisuuden aloilla. Automuotoilija Pasi Pennasen lisäksi ehdokkaina olivat tekstiiliyritys Saana ja Olli sekä tekstiilisuunnittelija Pirjo Kääriäinen.

Tekstiilisuunnittelijapari Saana Sipilä ja Olli Sallinen on muutamassa vuodessa luonut tunnistettavan ja henkilövetoisen brändin, joka tunnetaan kansanperinteestä nykyaikaisella otteella ammentavista sisustustekstiileistä. Yritys on nähnyt vaivaa luodakseen täysin kotimaisen tuotantoverkoston ja nostaakseen hamppumateriaalin profiilia.

Tekstiilisuunnittelija Pirjo Kääriäinen puolestaan on esimerkki muotoiluajattelijasta, jonka ajattelun jälki tulee arjessamme näkyväksi vuosien päästä. Kääriäinen tutkii Aalto-yliopistossa selluloosan mahdollisuuksia sekä edistää muotoilun vaikuttavuutta materiaalitutkimuksessa. Kääriäisen monialainen yhteistyö on ehtinyt synnyttää mm. puuvillan kierrätyksen mullistavan Ioncell-F™ menetelmän, joka palkittiin helmikuussa 300 000 euron H&M:n Global Change Award -palkinnolla.

Lisätietoa Ornamo-palkinnosta ja ehdokkaista:
www.ornamo.fi/fi/tiedote/ornamo-palkinnon-saajaksi-ehdolla-lahimuotoilun-uudistajat-sahkoauton-kehittaja-ja-biotalouden-vaikuttaja/

Lisätietoa Pasi Pennasesta:
https://www.ornamo.fi/artikkeli/ornamopalkintoehdokas-pasi-pennanen/